Fastems

Fastems voitti FIMECC Prize 2011 -palkinnon

21.10.2011 | Matti Nurminen

Fastems voitti FIMECC Prize 2011 -palkinnon ”Jäähyväiset painikkeille” -innovaatiollaan. Fastems sovelsi pelimaailmasta tuttua Microsoftin Kinect-liikeohjainta teollisuuden käyttöön.

Painikkeet, vääntökytkimet ja koneiden ohjainlaitteet sijaitsevat usein hankalassa paikassa. Fastems on pyrkinyt viemään laitteidensa käyttöliittymiä helpompaan suuntaan jo vuosien ajan.
– Lähdimme tutkimaan, miten koneita voisi ohjata kulkematta sinne ohjainpainikkeelle, kertoo Fastemsin tutkimus- ja kehityspäällikkö Matti Nurminen.

Helppo oppia ja muistaa

Kuluttajatuotteiden teknologian kehittämiseen käytetään entistä enemmän resursseja. Microsoftin Kinect-liikeohjauksessa kamera lukee ihmisen liikkeitä kolmiulotteisesti ilman erillisiä osoitinlaitteita, jolloin peleihin saadaan jalat ja koko keho mukaan. Fastems halusi testata voiko edullista, massatuotettua eleohjainta käyttää myös teollisuudessa.
– Teimme käyttäjätestejä todellisessa ympäristössä helposti opittavilla eleillä. Tavoitteenamme oli mahdollisimman laadukas käyttökokemus, Nurminen kertoo.
Koejärjestelmää varten tarvittiin vain tietokone, 42-tuumainen näyttö ja Microsoft Kinetics -sensori. Fastems testasi ja keräsi palautetta eleohjauksesta omissa tiloissaan, Hannoverin EMO-messuilla sekä asiakkaansa ST-Koneistus Oy:n FMS-järjestelmällä.
– Kun konetta voi ohjata eleillä, toiminta tehostuu, ja sitä kautta myös tuottavuus paranee, Nurminen toteaa. – Tulevaisuudessa eleohjausta voidaan kenties käyttää perinteisen ohjauksen rinnalla esimerkiksi robotiikassa tai automaatiossa.
Paras uutuusarvo
Fastemsin projekti toteutettiin osana UXUS-ohjelmaa (User experience and usability in complex systems), jonka avulla FIMECC Oy muuttaa kone- ja metalliteollisuutta käyttäjälähtöiseksi. Tutkimusryhmään kuului Fastemsin lisäksi Tampereen yliopiston TAUCHI-yksikkö (Tampere Unit for Computer-Human Interaction), Jyväskylän yliopisto ja Idean Enterprises Oy.
FIMECC Prize -palkinnon saaja valittiin Helsingissä 19.10.2011 järjestetyssä metallituote- ja koneenrakentamisen huippuosaamisen keskittymän vuosiseminaarissa.
– Valinta kuudesta ehdokkaasta tehtiin paikallaolijoiden äänestyksellä, kertoo teknologiajohtaja Seppo Tikkanen FIMECCiltä. – Fastemsin idea sai parhaat pisteet tuloksen merkittävyydestä ja ennen kaikkea sen uutuusarvosta.


Katso video Youtubessa
Kuvia
Katso video Youtubessa


< retour