Fastemsin järjestämät Robottiseminaari ja Muoviseminaari vetivät väkeä
07.05.2010 | Matti NenonenFastems Oy Ab järjesti huhtikuussa Tampereen Lahdesjärven tehtaallaan kaksi asiantuntijatilaisuutta: Robottiseminaarin ja Muoviseminaarin.
Tehdasautomaatiosta, työstökoneista ja näihin liittyvistä palveluista tunnettu Fastems Oy Ab järjesti huhtikuussa Tampereen Lahdesjärven tehtaallaan kaksi asiantuntijatilaisuutta: Robottiseminaarin ja Muoviseminaarin.
Robottiseminaari 2010 oli jatkoa Fastemsin viime vuonna Vaasassa järjestämälle seminaarille. Aiheena tällä kertaa oli robotisoinnin mahdollisuudet erilaisissa tuotantotehtävissä. Päivään kuului Agco Sisu Power -yritysvierailu, jonka aikana seminaarilaisilla oli mahdollisuus tutustua yli 50 Fastemsin toimittaman Fanuc-robotin tuotantokäyttöön. Monelle myös Emeca Oy:n "Kokoonpanohitsaus: robotiikan hyödyt - vaatimukset!"-esitys kuului päivän kohokohtiin.
Muoviseminaari järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa. Seminaari oli rakennettu automatisoidun muovin ruiskuvalutekniikan tarjoamien mahdollisuuksien ympärille, joten myös tässä seminaarissa robotiikka oli näyttävästi esillä. Alan uusista tuulista ja mahdollisuuksista hyvän kuvan antoivat VTT:n asiantuntija Johanna Lampisen esitys biomateriaaleista sekä Biohit Oy:n "Automaatiolla menestykseen"-yrityscase.
Kumpikin seminaari kiinnosti kohderyhmäänsä hyvin ja kahden päivän aikana vieraita kertyi yli sata.
Lisätietoa
Fastems Oy Ab
Matti Nenonen
050 579 7521
www.fastems.com
Robottiseminaarin ohjelma (Robottiseminaarin ohjelma)
Muoviseminaari
< retour
