Lean-tuotanto Fastems-järjestelmillä
Lean-valmistuksen tai lean-tuotannon vakiintunut periaate on jätteen välttäminen: "enemmän asiakasarvoa vähemmällä työllä". Ensisijaiset työkalut tämän saavuttamiseen ovat JIT-periaate ("just in time") ja automaatio. JIT soveltaa kysyntäperustaista tuotantoa, jossa tuotanto käynnistetään todellisten tilausten tai kysynnän perusteella, kun taas tarjontaperustaisessa tuotannossa valmistus käynnistetään myyntiarvioiden tai tuotantosuunnitelmien perusteella.
On selvää, että JIT-tuotannossa ei kasaannu keskeneräistä tuotantoa (KET), mikä pitää sidotun pääoman pienenä. Automaatio on avainkeino hukkatyön välttämiseen. Automaatio huolehtii kaikesta rutiinityöstä ja ihmiset voivat keskittyä heille parhaiten sopiviin tehtäviin kuten esimerkiksi ratkaisemaan erilaisia ongelmia.
Lean-periaatteet voidaan myös tiivistää ajatukseksi siitä, että oikea määrä oikeita asioita on oikeassa paikassa oikeaan aikaan, jotta saadaan aikaan täydellinen työnkulku, minimoidaan jäte ja ollaan joustavia ja muutoskykyisiä. Juuri näin Fastemsin automaatiojärjestelmät toimivat. Meillä on kattava ja pitkäaikainen kokemus ohjausjärjestelmien suunnittelusta tehdasautomaatioon, jossa otetaan huomioon muutakin kuin vain töiden aikataulutus: myös raaka-aineet ja muut aineelliset tai aineettomat resurssit huomioidaan, jotta suorituskyvystä saadaan paras mahdollinen. Fastems-ohjausjärjestelmät ovat reaktiivisia ja dynaamisia, jotta ne kykenevät sopeutumaan tuotannon nopeisiin muutoksiin. Ohjausjärjestelmät tukevat myös kanban-tyyppisiä visuaalisia valvontaperiaatteita, joita käytetään yleisesti kysyntäperustaisessa tuotannossa.
