Milloin pitää hankkia ympäristölupa?
Konepajojen ympäristöasioista määrätään laeilla (muun muassa Ympäristönsuojelulaki (86/2000) ja -asetus (169/2000), joten asianmukainen huolehtiminen niistä on viimekädessä yrityksen omalla vastuulla.
Ympäristölupavelvollisuudesta säädetään ympäristönsuojelulain 28 §:ssä ja asetuksen 1 §:ssä. Asetuksen laitosluettelo ei ole täysin yksiselitteinen eikä tyhjentävä, joten aina ei ole yksiselitteistä, pitääkö toiminnalle hankkia ympäristölupa tai tehdä lupamenettelyä lievempi ilmoitus ympäristönsuojelun tietojärjestelmään, tilanne on osin myös tapaus- ja ympäristösidonnainen. Päästöistä ilmaan voidaan karkeasti yleistäen todeta, että se, mikä kelpaa palautettavaksi sisäilmaan, kelpaa palautettavaksi ulkoilmaankin.
Mikäli tuotantoprosessissa käytetään liuottimia tai tiettyjä haitallisia metalleja, tulee ympäristöluvan tai ilmoituksen tarve aina selvittää. Samoin jos toiminnasta aiheutuu hajua, meluhaittaa tai ympäristön likaantumista.
Ympäristökeskuksen lisäksi lakien noudattamista valvovat kuntien ympäristöviranomaiset, viranomaiset selvittävät tarvittaessa naapuruston, eli ympäristön muiden yritysten tai asukkaiden tekemät kantelut ympäristöhaitoista. Kun yritys hankkii ympäristöluvan, sen vastuut ja oikeudet määritellään luvassa, mikä on myös yrityksen etu. Lupamenettelyssä käsitellään aina kaikki edellä mainitut haitalliset asiat.
Mikäli laiminlyöntejä havaitaan, yritykselle voidaan määrätä uhkasakko tai ympäristökeskus voi harkintavaltansa rajoissa tehdä tutkintapyynnön poliisille. Tällä hetkellä on selvänä suuntauksena, että puuttumiskynnystä ympäristöhaittoihin halutaan alentaa.
Ympäristöluvan hakeminen
Ohjeellinen käsittelyaika uudelle toiminnalle tai toiminnan muutokselle on noin 8 kk. Ympäristölupa on maksullinen. Maksun suuruus riippuu toiminnan luonteesta.
- PK-konepajat ottavat yhteyttä kunnan ympäristöviranomaisiin, isot konepajat ja valimot ympäristökeskuksiin.
- Hakemuksen teko, jota varten tarvitaan tavallisesti mittauksia melu- ja päästötilanteen kartoittamiseksi. Joskus voidaan hyväksyä laitetoimittajan takuuarvot, mutta usein työn tekee konsultti.
- Hakemuksen jättäminen.
- Viranomainen varmistaa, että hakemus voidaan kuuluttaa.
- 30 vrk kuulutusaika.
- Lausunnot puolin ja toisin, tarvittaessa myös Tukesilta, sekä mahdolliset muistutukset.
- Luvan hakijan vastine edellä mainittuihin.
- Luvan myöntäminen tai evääminen.
- Valitusaika 30 vrk, valitusmahdollisuus (edelleen) Vaasan hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Ympäristölainsäädäntöön voi tutustua: www.finlex.fi ja www.edilex.fi
Lisätietoa kuntien ympäristöviranomaisilta ja alueellisilta ympäristökeskuksilta: www.ymparisto.fi
